Olen viettänyt viikonloppua yksin kotona, lähinnä raivopäisesti siivoten ja tyhjentäen komeroita turhasta tavarasta. Toinen makuuhuoneista oli aikain saatossa muuttumassa uhkaavasti romuvarastoksi, mutta transformaatio lastenhuoneeksi on hyvä tehdä nyt kun mahaltani vielä pystyn. Tosin pikkuinenhan tulee asumaan meidän makkarissa vielä tovin, joten pitäisi laatia jonkinlainen suunnitelma miten sinnekin aikanaan mahdutaan.
Raskauden myötä minusta on tullut siivoushullu. Kukapa olisi uskonut? Olin juuri se hankala teini, joka tiputteli vaatteitaan juuri sinne missä ne satuin riisumaan, sängyn alta saattoi kävellä vastaan vanhoja astioita banaaninkuorineen, ja ilmeisesti minulla oli myös tehokas pöly- ja villakoirasuodatin; en koskaan nähnyt niitä missään. Jos näin, niin mitä sitten (siis hei, mitä välii ku koht sitä taas on kuitenkii) ? Äiti kulki perässä nalkuttaen, eikä pakolliset siivoukset alkaneet koskaan ilman tappelua.
Aikoinaan kun muutin mieheni kanssa yhteen, myös hän oli ahkera siivoamaan. Oli, kunnes ihan hetkessä hän oppi minun tavoilleni ja siinä meitä oli sitten kaksi sotkuista nuorta tuplaamassa kaaosta. Sen verran säädyllisiä kuitenkin olimme, että aina saadessamme vieraita laitoimme paikat aina pikaisesti järjestykseen. Tarkoittaa, että kaikki vain työnnettiin kaappeihin pullistelemaan siksi aikaa kunnes ennen pitkää ne levisivät jälleen pitkin poikin kämppää.
Jotain kehitystä tässä lienee kuitenkin tapahtunut, sillä puhtaus, järjestys ja siisteys on minulle nykyään ennen kaikkea mielentila. Kaaoksen keskellä minusta tulee auttamattomasti levoton ja ärtynyt. Saan mielenrauhani takaisin, kun laitan tavarat takaisin paikoilleen, tuuletan ja hankkiudun eroon ylimääräisestä roinasta. Uskon, että ulkopuolella oleva on yhtä, tai vähintään symboloi tahi heijastaa sisällä olevaa, ja siksi siivouksesta on tullut suorastaan sisäisestikin puhdistava toiminto. Siivous on myös hyvin maadoittavaa jos on tällainen herkästi ajatuksiinsa uppoutuva lentelijä kuin minä.
Nyt minä vuorostani kuljen miehen perässä ja nyrpistelen kun astiat eivät löydä tiskikoneeseen tai sukat ja kalsarit on jätetty keskelle olohuoneen lattiaa. Liian steriiliä meillä ei kuitenkaan tarvitse olla, koska toisaalta pikku sotku on aina jotenkin kodikkaampaa. Ja luulenpa, että sitä on joka tapauksessa tiedossa tulevina vuosina, viimeistään kun taapero saa jalat alleen. Ja taaperosta kasvaa ennen pitkää teini...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti