Olen viettänyt viikonloppua yksin kotona, lähinnä raivopäisesti siivoten ja tyhjentäen komeroita turhasta tavarasta. Toinen makuuhuoneista oli aikain saatossa muuttumassa uhkaavasti romuvarastoksi, mutta transformaatio lastenhuoneeksi on hyvä tehdä nyt kun mahaltani vielä pystyn. Tosin pikkuinenhan tulee asumaan meidän makkarissa vielä tovin, joten pitäisi laatia jonkinlainen suunnitelma miten sinnekin aikanaan mahdutaan.
Raskauden myötä minusta on tullut siivoushullu. Kukapa olisi uskonut? Olin juuri se hankala teini, joka tiputteli vaatteitaan juuri sinne missä ne satuin riisumaan, sängyn alta saattoi kävellä vastaan vanhoja astioita banaaninkuorineen, ja ilmeisesti minulla oli myös tehokas pöly- ja villakoirasuodatin; en koskaan nähnyt niitä missään. Jos näin, niin mitä sitten (siis hei, mitä välii ku koht sitä taas on kuitenkii) ? Äiti kulki perässä nalkuttaen, eikä pakolliset siivoukset alkaneet koskaan ilman tappelua.
Aikoinaan kun muutin mieheni kanssa yhteen, myös hän oli ahkera siivoamaan. Oli, kunnes ihan hetkessä hän oppi minun tavoilleni ja siinä meitä oli sitten kaksi sotkuista nuorta tuplaamassa kaaosta. Sen verran säädyllisiä kuitenkin olimme, että aina saadessamme vieraita laitoimme paikat aina pikaisesti järjestykseen. Tarkoittaa, että kaikki vain työnnettiin kaappeihin pullistelemaan siksi aikaa kunnes ennen pitkää ne levisivät jälleen pitkin poikin kämppää.
Jotain kehitystä tässä lienee kuitenkin tapahtunut, sillä puhtaus, järjestys ja siisteys on minulle nykyään ennen kaikkea mielentila. Kaaoksen keskellä minusta tulee auttamattomasti levoton ja ärtynyt. Saan mielenrauhani takaisin, kun laitan tavarat takaisin paikoilleen, tuuletan ja hankkiudun eroon ylimääräisestä roinasta. Uskon, että ulkopuolella oleva on yhtä, tai vähintään symboloi tahi heijastaa sisällä olevaa, ja siksi siivouksesta on tullut suorastaan sisäisestikin puhdistava toiminto. Siivous on myös hyvin maadoittavaa jos on tällainen herkästi ajatuksiinsa uppoutuva lentelijä kuin minä.
Nyt minä vuorostani kuljen miehen perässä ja nyrpistelen kun astiat eivät löydä tiskikoneeseen tai sukat ja kalsarit on jätetty keskelle olohuoneen lattiaa. Liian steriiliä meillä ei kuitenkaan tarvitse olla, koska toisaalta pikku sotku on aina jotenkin kodikkaampaa. Ja luulenpa, että sitä on joka tapauksessa tiedossa tulevina vuosina, viimeistään kun taapero saa jalat alleen. Ja taaperosta kasvaa ennen pitkää teini...
sunnuntai 23. tammikuuta 2011
sunnuntai 16. tammikuuta 2011
Vuoristoradalla
Toisen ultran jälkeen on jäänyt vähän ontto fiilis. Olin näköjään jo ehtinyt ajatella, että halkio on toispuoleinen (siltä se maallikon silmään ekassa ultrassa näytti) ja kuvitella kaikki jatkot sen mukaisesti. Nyt päähän on jäänyt soimaan lääkärin lausahdus, se on aika iso. Eipä silti, etteikö molemminpuolistakin pystyttäisi operoimaan varsin hyvällä lopputuloksella, mutta mieleen hiipii jatkuvasti pelko, että mitä muuta vielä? Muut rakenteet vaikuttivat olevan kunnossa, mutta todellisuudessa uä-tutkimukset eivät aina ole mitään sataprosenttisen varmoja todentamaan sairauksia tai syndroomia. Seulan ohi livahtaa aina jotain.
En odotakaan että tutkimusten pitäisi olla täydellisiä ja vastata kaikkiin toiveisiini. Yritän tässä lähinnä tulla toimeen omien huolieni ja pelkojeni kanssa. Tunnen syyllisyyttä siitä, että salaa toivon ettei vauvalla olisikaan mitään halkiota, sen sijaan että julistaisin pyhää ja ehdotonta rakkautta pieneen ihmiseen, joka saa tulla juuri sellaisena kuin tulee. Tunnen syyllisyyttä siitä, että joskus mietin olenko kykenevä rakastumaan lapseen jolla voi olla lukemattomia muitakin rakennevikoja, vaikea syndrooma tai hankalia esteettisiä poikkeavuuksia. Millainen äiti se sellainen on?
Suhde lapseen luodaan jo raskausaikana mielikuvien, haaveiden ja odotusten muodossa. Huonoina hetkinä mietin vain tulevia vaikeuksia ja silloin odotuksen ilo alkaa väistämättä karista. Enkä haluaisi välittää vauvalleni jatkuvasti tunteita, että tulevaisuus on epätoivoa täynnä! Mutta ehkäpä tämä on vain jonkinlaista surutyötä, kun joudun luopumaan tietyistä haaveista ja itsestäänselvinä pitämistäni asioista, kuten imetyksestä ja siitä että vauva näyttää ns. normaalilta, sekä valmistautumaan sellaisiin haasteisiin joita en elämäämme aiemmin osannut odottaa.
Onnekseni mies on fiksu ja huomaa milloin alan vajota alakuloisuuteen, ja hän osaa aina valaa uskoa tulevaan. Kannatti naida ikuinen optimisti!
En odotakaan että tutkimusten pitäisi olla täydellisiä ja vastata kaikkiin toiveisiini. Yritän tässä lähinnä tulla toimeen omien huolieni ja pelkojeni kanssa. Tunnen syyllisyyttä siitä, että salaa toivon ettei vauvalla olisikaan mitään halkiota, sen sijaan että julistaisin pyhää ja ehdotonta rakkautta pieneen ihmiseen, joka saa tulla juuri sellaisena kuin tulee. Tunnen syyllisyyttä siitä, että joskus mietin olenko kykenevä rakastumaan lapseen jolla voi olla lukemattomia muitakin rakennevikoja, vaikea syndrooma tai hankalia esteettisiä poikkeavuuksia. Millainen äiti se sellainen on?
Suhde lapseen luodaan jo raskausaikana mielikuvien, haaveiden ja odotusten muodossa. Huonoina hetkinä mietin vain tulevia vaikeuksia ja silloin odotuksen ilo alkaa väistämättä karista. Enkä haluaisi välittää vauvalleni jatkuvasti tunteita, että tulevaisuus on epätoivoa täynnä! Mutta ehkäpä tämä on vain jonkinlaista surutyötä, kun joudun luopumaan tietyistä haaveista ja itsestäänselvinä pitämistäni asioista, kuten imetyksestä ja siitä että vauva näyttää ns. normaalilta, sekä valmistautumaan sellaisiin haasteisiin joita en elämäämme aiemmin osannut odottaa.
Onnekseni mies on fiksu ja huomaa milloin alan vajota alakuloisuuteen, ja hän osaa aina valaa uskoa tulevaan. Kannatti naida ikuinen optimisti!
maanantai 10. tammikuuta 2011
Toinen uä
Tänään kävimme sitten toisessa, tällä kertaa erikoislääkärin tekemässä ultrassa. Löydökseksi vahvistui molemminpuolinen huuli-ienhalkio ja suurella todennäköisyydellä suulakihalkio. Jännitti niin paljon että aloin voida pahoin kesken tutkimuksen. Muut rakenteet vaikuttivat normaaleilta ja ilmeisesti tytärtä odotamme. Lisätutkimuksiin tai jatkoseurannalle lääkäri ei nähnyt tarvetta.
Niin, mielessä oli käynyt aiemmin että pojalle ja myöhemminen miehelle pikkuiset arvet olisivat ehkä olleet helpommat sietää, mutta nyt tehtävämme on joka tapauksessa auttaa neitokaistamme kasvattamaan itselleen niin hyvä itsetunto, ettei nenänpielen alueen pieni epäsymmetria sun muut jäljet sitä heilauta. Osaammekohan? Täytyy vain katsoa syvemmälle peiliin jotta tulisimme tietoiseksi siitä, mitä muuta lapsemme tulevat meiltä perimään geeniemme lisäksi. Eteenpäin kun ei voi välittää sellaista mitä itsellä ei ole.
Hm, mies tuossa vieressä tokaisi että voipas. Että ihmiset oppivat virheistään ja voivat pyrkiä estämään lapsiaan tekemästä samoja mokia kuin mitä itse tuli tehtyä. Mutta tarkoitankin lähinnä, että varsinkin tiedostamattomat (ja tiedostetutkin) käyttäytymismallit tuntuvat siirtyvän sukupolvelta toiselle, jos mallia ei kyseenalaisteta ja muuteta missään vaiheessa. Miten suhtaudun itseeni? Luotanko kykyihini, uskonko mahdollisuuksiini ja näkyykö se toiminnassani? Onko minulla hyvä itsetunto?
Kaikkea sitä joutuu pohtimaan kun tulee vanhemmaksi.
Niin, mielessä oli käynyt aiemmin että pojalle ja myöhemminen miehelle pikkuiset arvet olisivat ehkä olleet helpommat sietää, mutta nyt tehtävämme on joka tapauksessa auttaa neitokaistamme kasvattamaan itselleen niin hyvä itsetunto, ettei nenänpielen alueen pieni epäsymmetria sun muut jäljet sitä heilauta. Osaammekohan? Täytyy vain katsoa syvemmälle peiliin jotta tulisimme tietoiseksi siitä, mitä muuta lapsemme tulevat meiltä perimään geeniemme lisäksi. Eteenpäin kun ei voi välittää sellaista mitä itsellä ei ole.
Hm, mies tuossa vieressä tokaisi että voipas. Että ihmiset oppivat virheistään ja voivat pyrkiä estämään lapsiaan tekemästä samoja mokia kuin mitä itse tuli tehtyä. Mutta tarkoitankin lähinnä, että varsinkin tiedostamattomat (ja tiedostetutkin) käyttäytymismallit tuntuvat siirtyvän sukupolvelta toiselle, jos mallia ei kyseenalaisteta ja muuteta missään vaiheessa. Miten suhtaudun itseeni? Luotanko kykyihini, uskonko mahdollisuuksiini ja näkyykö se toiminnassani? Onko minulla hyvä itsetunto?
Kaikkea sitä joutuu pohtimaan kun tulee vanhemmaksi.
torstai 6. tammikuuta 2011
Välineurheilua
Välttämättömät hankinnat odottelevat meitä iloisina kauppojen hyllyillä ja varastoissa. Olisi paljon helpompaa jos tarjolla olisi vain alle viisi mallia kutakin tuotetta, joista sitten valita mieleisensä... mutta ei; on koppaa, vaunua, ratasta, yhdistelmää, nättiä ja rumaa, laadukasta tai halpaa. Lyhyessä ajassa olen joutunut opettelemaan täysin uuden termistönkin. Aiemmin minulla ei ollut aavistustakaan, mitä tarkoittavat heittoaisa, kennorenkaat tai isofix-kiinnitysmekanismi, puhumattaakaan siitä mitä oleellista eroa on kovalla ja pehmeällä kantokassilla. Valikoimaa on niin runsaasti, että illat ovat kuluneet rattoisesti eri sivustoja surffatessa ja selvitellessä mitä kokemuksia ja mielipiteitä muilla kuuluu eri tarvikkeista olevan. Muutaman periaatteen kanssa kuitenkin olen lähdössä liikenteeseen:
- köyhän ei kannata ostaa halpaa
- käytännöllisyys ennen kauneutta
- mutta jos on tosi kivan näköinen niin käytännöllisyyshän on oikeastaan aika joustava käsite
Joitain pikku hankintoja on tullut jo tehtyä, ostimme nimittäin henkkamaukasta ensimmäisen bodyn pian rakenneultran jälkeen. Ostos oli sikäli psykologinen, että halusin välttämättä jotain vauvamaisen söpöä jota pitää esillä, jotta se muistuttaisi meitä siitä, että meille on tulossa vauva, ei halkio. Sitä on lohdullista hipelöidä aina kun ajatukset alkavat liikaa kiertää huolien ja pelkojen ympärillä.
Joulupukki toi myös ihanaisen pingviini-bodyn. Tuleva mummi tunnusti hakeneensa sen kaupasta heti kun oli kuullut iloiset uutiset. Lisäksi työpöydälleni ilmestyi eräänä päivänä pino kestovaippoja, jotka työkaverini oli pelastanut käytettyjen lastentarvikkeiden tuo-ja-vie-ilmaiseksi -laatikosta. Kestovaipat kannattaa ehdottomasti hankkia käytettyinä, sillä niiden imukyky on huomattavasti parempi kuin uusien! Käyttämättömät kestovaipat suositellaan pestäväksi jopa 10-20 kertaa ennen käyttöä jotta niiden imuteho toimisi optimaalisesti.
Ja rintapumppukin on ostoslistalla. Mahdollisesti kaksikin, koska molempien rintojen yhtäaikainen lypsäminen heruttaa maidon tehokkaammin. Ja sitten on on olemassa tuplapumppuja, mutta niiden hinta verrattuna siihen miten epävarmaa ylipäänsä on, että heruuko minulta maitoa ja kuinka kauan, ei hirmuisesti houkuttele sijoittamaan itseensä. Mutta vilpittömästi aion yrittää parhaani ja pumpata maitoa niin kauan kuin sitä riittää, sillä jos en voi imettää niin haluan kuitenkin tarjota vauvalleni parasta ravintoa mitä saatavilla on. Ajatuksissani olen ystävystynyt hiljalleen myös korvikkeiden kanssa, mutta aikamoista poisopettelua kun mieleen oli jo ehtinyt iskostua äidinmaidon kaikkivoipa autuus ja ylivoimaisuus.
Vauvan vakuutus onkin sitten jo ihan oma numeronsa, jota ultrassa ilmennyt löydös väkisinkin mutkistaa. Kilpailutimme tarjouksia muutamassa yhtiössä ja päädyimme Fenniaan, joka meidän tapauksessamme osoittautui parhaaksi vaihtoehdoksi. Kirjoittelen siitä lisää kunhan saamme asian lopulliseen päätökseen.
Ja jottei menisi liian helpoksi, niin mainitsematta jäivät vielä eri tarvikkeiden ekologiset arvot ja kemikaalittomuus. Pienen ja yksinkertaisen ihmisen pää kun on jo valmiiksi pyörällä, niin nähtäväksi jää mihin into (ja rahapussi) riittää!
Viikonloppuna on tarkoitus lähteä kiertelemään kauppoja miehen kanssa ja onneksi tätä on harjoiteltu jo kauan. Henkilökohtaisesti parhaaksi kokemani vinkit ovat: Menkää syömään/ kahvittelutauolle jo ennenkuin nälkä (ts.kiukku) tulee. Jos mies alkaa vaikuttaa väsyneeltä ja levottomalta (tuhahtelua, laahustamista, kitinää), niin istuta se oluttuopin eteen hetkeksi ja kipaise sillä välin itse valitsemassasi kaupassa. Toistetaan niin monta kertaa kuin on tarpeen. Hyvä puoli on se, että parin tuopin jälkeen puoliskonkin silmissä hinnat alkavat vaikuttaa edullisemmalta, ja juu, pinkki Barbababa-hahmo on oikeastaan ihan järkevä ostos.. :)
- köyhän ei kannata ostaa halpaa
- käytännöllisyys ennen kauneutta
- mutta jos on tosi kivan näköinen niin käytännöllisyyshän on oikeastaan aika joustava käsite
Joitain pikku hankintoja on tullut jo tehtyä, ostimme nimittäin henkkamaukasta ensimmäisen bodyn pian rakenneultran jälkeen. Ostos oli sikäli psykologinen, että halusin välttämättä jotain vauvamaisen söpöä jota pitää esillä, jotta se muistuttaisi meitä siitä, että meille on tulossa vauva, ei halkio. Sitä on lohdullista hipelöidä aina kun ajatukset alkavat liikaa kiertää huolien ja pelkojen ympärillä.
Joulupukki toi myös ihanaisen pingviini-bodyn. Tuleva mummi tunnusti hakeneensa sen kaupasta heti kun oli kuullut iloiset uutiset. Lisäksi työpöydälleni ilmestyi eräänä päivänä pino kestovaippoja, jotka työkaverini oli pelastanut käytettyjen lastentarvikkeiden tuo-ja-vie-ilmaiseksi -laatikosta. Kestovaipat kannattaa ehdottomasti hankkia käytettyinä, sillä niiden imukyky on huomattavasti parempi kuin uusien! Käyttämättömät kestovaipat suositellaan pestäväksi jopa 10-20 kertaa ennen käyttöä jotta niiden imuteho toimisi optimaalisesti.
Ja rintapumppukin on ostoslistalla. Mahdollisesti kaksikin, koska molempien rintojen yhtäaikainen lypsäminen heruttaa maidon tehokkaammin. Ja sitten on on olemassa tuplapumppuja, mutta niiden hinta verrattuna siihen miten epävarmaa ylipäänsä on, että heruuko minulta maitoa ja kuinka kauan, ei hirmuisesti houkuttele sijoittamaan itseensä. Mutta vilpittömästi aion yrittää parhaani ja pumpata maitoa niin kauan kuin sitä riittää, sillä jos en voi imettää niin haluan kuitenkin tarjota vauvalleni parasta ravintoa mitä saatavilla on. Ajatuksissani olen ystävystynyt hiljalleen myös korvikkeiden kanssa, mutta aikamoista poisopettelua kun mieleen oli jo ehtinyt iskostua äidinmaidon kaikkivoipa autuus ja ylivoimaisuus.
Vauvan vakuutus onkin sitten jo ihan oma numeronsa, jota ultrassa ilmennyt löydös väkisinkin mutkistaa. Kilpailutimme tarjouksia muutamassa yhtiössä ja päädyimme Fenniaan, joka meidän tapauksessamme osoittautui parhaaksi vaihtoehdoksi. Kirjoittelen siitä lisää kunhan saamme asian lopulliseen päätökseen.
Ja jottei menisi liian helpoksi, niin mainitsematta jäivät vielä eri tarvikkeiden ekologiset arvot ja kemikaalittomuus. Pienen ja yksinkertaisen ihmisen pää kun on jo valmiiksi pyörällä, niin nähtäväksi jää mihin into (ja rahapussi) riittää!
Viikonloppuna on tarkoitus lähteä kiertelemään kauppoja miehen kanssa ja onneksi tätä on harjoiteltu jo kauan. Henkilökohtaisesti parhaaksi kokemani vinkit ovat: Menkää syömään/ kahvittelutauolle jo ennenkuin nälkä (ts.kiukku) tulee. Jos mies alkaa vaikuttaa väsyneeltä ja levottomalta (tuhahtelua, laahustamista, kitinää), niin istuta se oluttuopin eteen hetkeksi ja kipaise sillä välin itse valitsemassasi kaupassa. Toistetaan niin monta kertaa kuin on tarpeen. Hyvä puoli on se, että parin tuopin jälkeen puoliskonkin silmissä hinnat alkavat vaikuttaa edullisemmalta, ja juu, pinkki Barbababa-hahmo on oikeastaan ihan järkevä ostos.. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)